1960-luvun alkupuolella aktiivinen purjelentokoneiden suunnittelu ja rakentaminen jatkuivat, ja PIK:n maine alkoi toden teolla levitä myös kotimaan rajojen ulkopuolella. Uuden vuosikymmenen ensimmäinen rakennettu konetyyppi oli nimeltään Vasama, V-pyrstöinen vakioluokan tehopurjekone. Sitä koskevat ensimmäiset ”kuulopuheet” kerrottiin julkisuuteen Ilmailu-lehden numerossa 12/1960.
Ennätyksienkin rikkomista tutkailtiin. Ilmailu-lehdessä 3/1961 raportoitiin seuraavaa: Pikiläiset ovat hiljattain mitanneet PIK-11 ”Tumpun” lakikorkeutta tutkiakseen ”ilmaperää” luokan alle 500 kg koneiden korkeuden ME:n hankkimisesta Suomeen. Epävirallinen Suomen ennätys syntyikin, sillä ”Tumppu” kiipesi 45 minuutin lennon jälkeen 6100 metriin Heikki Kaiteran ohjaamana. Koneeseen oli asennettu Kajavan happilaitteet, mutta esim. lämmityslaitteet puuttuivat. 7000 m tuntui ohjaajan kertoman mukaan olleen mahdollisuuksien rajoissa, mutta kova pakkanen (-40 C) kukisti yritykset ylemmäksi. Mainittakoon, että voimassaoleva ME on Piper Super Cubilla, 8276 m.
30-vuotiaan PIK:n vaiheita ja saavutuksia kerrattiin Ilmailu-lehdessä 4/1961.
DI Jorma Jalkanen raotti verhoa Vasaman yltä Ilmailu-lehden numerossa 8/1961. Jo seuraavan kuun numerossa hän raportoi 300 km kolmiolennosta prototyypillä huippunopeassa ajassa 3 h 37 min.
Kesäkaudella 1961 kerätyt 75 tunnin koelentokokemukset antoivat aihetta joihinkin Vasaman modifikaatioihin, joista Tuomo Tervo kertoi Ilmailu-lehdessä 12/1961. Näkyvin muutos oli PIK-16a:ksi nimetyn prototyypin V-pyrstön vaihtuminen perinteisempään.
Samassa numerossa teekkari Matti Lampinen esitteli PIK:n muita kuulumisia, joissa kerrottiin tuhansien työtuntien kypsyvistä hedelmistä, mm. uuden hinauskoneen – tyypiltään PIK-15 – vauhdilla etenevästä rakennustyöstä. Myös instrumenttien saralla oltiin edistyksellisiä: teekkarit Kaitera ja Lampinen olivat rakentamassa kokonaan transistoroitua lentokoneradiota, ja ”tinttimittaria” oli kokeiltu ahkerasti edellisenä kesänä. Vuosikokouksessa 11.10. kerhon kunniajäsen, DI Gunnar Ståhle, oli lahjoittanut kerholle kiertäväksi tunnustuspalkinnoksi Pöllö-patsaan, jonka seuraavassa kuukausikokouksessa sai ensimmäisenä ottaa vastaan Matti Kaitera.
Huhtikuussa 1962 Ilmailu-lehti kertoi PIK:n aktiviteeteista: ”Toisaalla lehdessämme kerrotaan Lohjan ja Rauman lentonäytöksistä. Mainittakoon, että pikiläiset tekivät myös erinomaista ilmailupropagandaa sunnuntaina 4.3., jolloin Otaniemessä vietettiin ns. Otapäivää. Jorma Jalkanen ”veivasi” PIK:n Kajavalla ja Seppo Saario Tumpulla, minkä lisäksi paikalla olivat myös Lahdesta lainatut Stiku ja Lerche sekä PIK:n ”kanttikolmonen” ja PIK-5. Koko päivän paras ohjelma meni varmasti PIK:n nimiin, vaikka kilpailijoina olivatkin – teekkarit.
PIK:n johtoasema suomalaisen lentokoneenrakennuksen saralla johti myös käytännön kannustustoimiin kerhojen siivittämiseksi entistä aktiivisempiin ponnisteluihin. Ilmailu-lehden numerossa 4/1962 Polyteknikkojen ilmailukerho julisti Ilmailuliiton kehotuksesta avoimen suunnittelukilpailun uuden purjelentokoneen aikaansaamiseksi. Suunnitelman tuli olla niin pitkälle viety, että sen perusteella voitaisiin arvioida valmistuskustannukset 25 lentokoneen sarjalle. Koneen tavoitehinnan tuli Jämin Ilmailukoululla rakennettuna olla 500000 mk ilman mittareita, liitoluvun tuli olla noin 25 ja koneen tuli olla pilvilentokelpoinen sekä kuljetuksia silmällä pitäen helppo koota ja purkaa. Aikaa suunnitelman esittämiseen annettiin lokakuun alkuun asti. Arvostelulautakunnan puheenjohtajana toimi professori Veikko Linnaluoto ja jäseninä diplomi-insinöörit Juhani Heinonen, Jorma Jalkanen ja Matti Rinta. Sihteerinä toimi teekkari Raimo Suokas.
Ahkerointi Vasaman b-version kanssa edistyi ripeästi, ja kesäkuun 1962 Ilmailu-lehdessä nähtiin ylpeitä isiä lapsensa kanssa.
Jo 15.6. ilmeni Vasamassa kuitenkiin suurten nopeuksien flutteriongelma mahdollisimman dramaattisella tavalla. Matias Wiitanen joutui Vesivehmaan PM-kisoissa hyppäämään laskuvarjolla b-mallin Vasaman (OH-XVB) hajottua ilmassa. Tuomo Tervon jännityskertomus Vasaman b-mallin OSTIV:n vakioluokan rakennemääräysten mukaisista kuormituskokeista, punnituksesta ja koelento-ohjelmasta julkaistiin Ilmailu-lehdessä 9/1962. Samalla tulivat kerrotuiksi jäljellä olevat pienet modifikaatiot, joilla syntyisi Vasaman ”lopullinen” versio PIK-16c.
Ilmailuliiton syyskokouksessa marraskuussa 1962 DI Jorma Jalkanen sai ensimmäisenä ottaa vastaan Ilmailuinsinöörien kerhon (IIK) uuden vuosittaisen kiertopalkinnon, Insinöörikiulun. Palkinto tuli Vasaman prototyypillä tehdystä 300 km kolmiolennosta, joka lähes 86 km/h keskituntinopeudella oli paitsi Suomen ennätys, myös siihen mennessä maailman toiseksi paras julkaistu tulos. Palkinto uutisoitiin Ilmailu-lehden numerossa 12/1962. Samassa numerossa ilmoitettiin jo PIK-17:ksi nimetyn vakioluokan purjekoneen suunnittelukilpailun määräajan pidentämisestä maaliskuun alkuun 1963 asti.
Vuoteen 1963 tultaessa Vasama oli herättänyt huomiota jo ulkomaillakin, ja konetta valmistava K.K. Lehtovaara Oy oli saanut viisi tilausta Pohjoismaista ja Sveitsistä. Kotimaisetkin kerhot olivat jo tilanneet viisi konetta. Lisää mainetta lähdettiin hakemaan Argentiinan MM-kisoista eri kerhojen parhaiden lentäjien ja kolmen PIK-16c:n voimin.
Tulosta syntyikin: purjelennon MM-kisojen palkintokorokkeella seisoi ensimmäistä kertaa suomalainen lentäjä, Juhani Horma, joka ylsi vakioluokan pronssille. PIK-lentokonesarja niitti myös mainetta, kun purjelennon kansainvälinen tieteellisteknillinen järjestö OSTIV myönsi parhaan vakioluokan purjelentokoneen palkintonsa Vasaman suunnitelleille Tuomo Tervolle, Jorma Jalkaselle ja Kurt Hedströmille.
PIK-16c Vasamasta tuli todellinen kansainvälinen myyntimenestys, jota alkuvuodesta 1964 valmistui K.K. Lehtovaara Oy:n tehtaalta Jämillä miltei yhden koneen viikkovauhtia lähes 50 työntekijän voimin. Konetta oli toimitettu kotimaan ulkopuolelle kuuteen maahan aina Yhdysvaltoja myöten, ja tilauksia oli jo viiteen muuhun maahan. Vasaman tuotannosta ja vaiheista kerrottiin Ilmailu-lehdessä 2/1964.
Paitsi kansainvälisen tason purjekoneiden suunnittelijana ja rakentajana, PIK kunnostautui myös moottorilentokoneiden saralla. Teekkarit olivat merkittävässä roolissa ennätyskone HK-1 ”Keltiäisen” seuraajan, kaksipaikkaisen HK-2 ”Valkuaisen” luomisessa: koneen aerodynaamiset laskelmat ja lujuuslaskelmat tehtiin teekkarivoimin harjoitustöinä TKK:n professori Veikko Linnaluodon suostumuksella. Kone esiteltiin Ilmailu-lehdessä 5/1963.
Myös kerhon oma moottorikonesarja täydentyi. Uusi, uljas PIK-15 Hinu esiteltiin perin pohjin Ilmailu-lehdessä 10/1964.